Tuotteillamme on kolmen vuoden takuu ostopäivästä alkaen. Säilytä ostokuittisi, tilausnumerosi tai pankkitosite takuuta varten. Takuu koskee mahdollisia tehtaanvalmistusvirheitä. Takuu ei korvaa korun normaalia kulumista käytössä kuten naarmuja. Takuu ei korvaa myöskään itseaiheutettuja vahinkoja kuten iskut tai sormuksen tipputtaminen tai katoaminen. Vaikka kulta on kestävää materiaalia, tulee koruja kohdella varoen. Suosittelemme ottamaan sormukset pois esimerkiksi uidessa, kuntosalilla ja puutarhatöissä. Vahinkotilanteita varten ja erityisesti isompien timanttikorujen kohdalla, voit harkita korun vakuuttamista vakuutusyhtiön kautta.
Takuukorjauksen edellytys on, että vika todetaan olleen korussa jo valmistusvaiheessa, ja että ostokuitin kopiosta näkyy, että tuotteen ostohetkestä on kulunut enintään kolme vuotta. Muista aina säilyttää kuitit, koska ne toimivat takuutositteena reklamaatiotapauksissa. Tuotteen vikoja ja valmistusvirheitä ovat esimerkiksi valuvirheet ja vialliset juotokset. Kivien irtoaminen ei kuulu takuun piiriin mikäli korussa on selvästi nähtävissä iskujen jälkiä, taipumista tai vääntymisen aiheuttamia vaurioita.
Verkkokauppamme asiakaspalvelu auttaa teitä mielellään takuuhuoltoon, asiakaspalautuksiin ja reklamaatioihin liittyvissä kysymyksissä sähköpostilla osoitteessa hello@macorjewellery.com tai puhelimella numerosta +358 41 314 1609.